Suomen UNICEF luottaa verkkoviestinnässä Crasmaniin

Vuoden 2006 keväällä Crasman ja Suomen UNICEF aloittivat yhdessä yhdistyksen verkkoviestinnän kehittämisen. Kolmen vuoden jälkeen on nähtävissä, että hajautettu sisällöntuotanto säästää työntekijöiden aikaa ja ihmisten kiinnostus on lisääntynyt kohdennettuihin lahjoituksiin. Nyt verkkoviestintä on oleellinen osa UNICEFin kampanjointia.

Tutustu sivustoon osoitteessa http://www.unicef.fi Unicef

UNICEF käynnisti Crasmanin kanssa verkkoviestinnän uudistamisprojektin keväällä 2006. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa yhdistyksen verkkopalvelua tehostamalla sisällöntuotantoprosessia, joka sisälsi muun muassa sisällönpäivitysvastuun hajauttamisen organisaation sisällä. Tänä päivänä Crasmanager-verkkopalvelualustan ansiosta Suomen UNICEFin kymmenen ylläpitokäyttäjää tekee sisältöpäivityksiä helposti ja itsenäisesti.

"Palvelun valinnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti helppokäyttöisyyteen, mutta emme kuitenkaan halunneet tinkiä ominaisuuksista. Olennaisia tekijöitä päätöksenteossa olivat myös ohjelmiston luotettavuus ja skaalautuvuus, teknologinen kypsyys sekä toimittajan osaaminen. Lisäksi valinnassa otettiin huomioon järjestelmän edullisuus pidemmällä aikavälillä. Ensimmäisten kolmen vuoden perusteella olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme", kertoo Santeri Ihalainen Suomen UNICEFista.


Toimintavarma tietotekniikka on kaiken toiminnan perusta

Palvelun visuaalinen ilme noudattelee UNICEFin kansainvälistä graafista ohjeistusta, mutta muuten verkkopalvelussa on paljon Suomessa ideoituja ja kehitettyjä osa-alueita. Santeri Ihalaisen mukaan laajempana tavoitteena on ollut tarjota sähköinen kanava varainhankinnalle ja kehittää toimintaa entistä verkkolähtöisempään suuntaan.

”Suomen- ja ruotsinkielisenä toteutetussa Unicef.fi -palvelussa on viestinnällisen sisällön lisäksi pyritty luomaan vankempaa pohjaa UNICEFin verkkovarainhankinnalle. Erityistä huomiota on kiinnitetty kuukausilahjoittajien palveluun ja rekrytointiin. Lisäksi kampanjoissamme on poikkeuksetta mukana myös verkkoelementtejä, jotka Crasman toteuttaa meille”, toteaa Ihalainen.

UNICEFin verkkosivusto on laaja palvelu, josta löytyy tiedon lisäksi sähköistä varainhankintaa, verkkokauppaa ja interaktiivisia toimintoja. Verkkopankkien kautta tapahtuva lahjoittaminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Lisäksi käyttäjät ovat antaneet myönteistä palautetta lahjoitusten kohdentamisesta. Palvelu toimii yleisimmillä suomalaisilla verkkomaksuvälineillä.


Laajan ja toimivan verkkopalvelun takana on toimintavarma ja joustava tietotekniikka. Verkkopalvelun tekninen toimintaympäristö ulkoistettiin Crasmanin tarjoamaan luotettavaan hosting-palveluun, joka säästää asiakkaalta tietotekniikan asiantuntijaresursseja muihin tehtäviin. Lisäksi pitkälle kehitetty Crasmanager varmistaa tietoturvallisen ja luotettavan tietojenkäsittelyn.

”Luotettavuus ja joustavuus ovat meille erittäin tärkeitä asioita verkossa, koska suorituskykyvaatimukset ovat kasvaneet moninkertaiseksi aikaisempaan nähden. Normaalina päivänä UNICEFin sivuilla vierailee 500 kävijää ja parhaimmillaan peräti 15 000. Uudistuksen myötä verkkopalvelun palvelukyky on tehostunut huomattavasti. Meidän kannaltamme palveluiden on toimittava moitteettomasti kaikissa mahdollisissa tilanteissa, ja hyvin ovat toimineetkin”, toteaa Santeri Ihalainen UNICEFilta.

”Olemme olleet kokonaisuudessaan erittäin tyytyväisiä Crasmanin toimintaan, jota voi kuvata sanalla reilu. Voimme huoletta edetä heidän kanssaan nopeasti ilman pelkoa, että saamme äkkinäisesti mahdottoman laskun perään. Lisäksi heidän ideointinsa ja joustava työtapansa sopii meidän kaltaisellemme organisaatiolle mainiosti”, lopettaa Ihalainen.

Bookmark and Share
Jätä yhteydenottopyyntö

Kerromme mielellämme lisää Crasmanagerista!