Outokumpu panostaa sijoittajaviestinnässä verkkoon
Teräsyhtiö Outokumpu luotti vuoden 2009 vuosikertomuksessaan verkkoviestinnän voimaan. Yrityksen tavoitteena oli tehdä analyytikoille, omistajille, medialle ja muille sidosryhmille tiedon saannista mahdollisimman helppoa ja monipuolista. Verkkoviestinnän teknistä näkemystä ja kokemusta hankkeeseen pyydettiin Crasmanilta.
Tutustu sivustoon osoitteessa http://ar.outokumpu.com/2009
Yrityksissä on tehty useiden vuosien ajan paksuja vuosikertomuksia ja postitettu niitä tuhansia kappaleita vuosittain. Verkkoviestintä on ollut viime aikoina paljon esillä keskusteluissa, koska se tarjoaa merkittäviä etuja painettuun versioon verrattuna.
Outokummun sijoittajaviestintätiimin Anna Eskelinen toteaa, että vuosikertomusten julkaisuun suunniteltuja sähköisiä julkaisujärjestelmiä ei juurikaan markkinoilla ollut, kun he lähtivät tutkimaan asiaa.
”Lähdimme kartoittamaan teknisiä toimittajia vuoden 2009 aikana. Huomasimme nopeasti, että varsinaisia julkaisujärjestelmiä verkkovuosikertomuksien tuottamiseen ei ollut markkinoilla”, kertoo Eskelinen.
Eskelisen mukaan oli onni, että he päätyivät Crasmanin valintaan – yhteinen sävel löytyi nopeasti ja myös hankkeen fokusta pystyttiin terävöittämään.”Crasmanin luotettavuus, joustavuus ja palveluasenne olivat tärkeitä elementtejä projektin onnistumisessa. Meillä on vain hyvää sanottavaa yrityksestä. Crasmanin henkilöstön palveluasenne on huippuluokkaa. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että he ottivat huomioon kaikki erikoistoiveemme ja ehdottivat aktiivisesti käytettävyyttä parantavia ominaisuuksia. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen”, jatkaa Eskelinen.
Sama alusta toimii jatkossa Outokummun vuosikertomusten ratkaisuna
Vuosikertomuksen tekeminen on vaativa urakka, joka vaatii aikaa ja resursseja. Outokumpu aloitti vuoden 2009 vuosikertomuksen laatimisen syyskuussa; kiivain vaihe tuli eteen marras- ja helmikuun välisenä aikana. ”Tavoitteemme oli kytkeä sijoittajaviestintä ja verkko aukottomasti yhteen. Halusimme tehostaa toimintaamme ja parantaa viestinnän laatua. Hanke eteni erittäin hyvin, vaikka taustalla on varsin kunnianhimoinen aikataulu”, kertoo Anna Eskelinen.
Outokummun vuoden 2009 vuosikertomus on rakennettu Crasmanager-julkaisujärjestelmään. Outokummulle dokumentin vieminen verkkoon ei ole kertaluonteinen hanke. Crasmanager on myös jatkossa verkkovuosikertomuksen työnkulussa kriittinen osa ja tärkeässä roolissa koko toteutuksessa. Crasmanager tuo Outokummun vuosikertomuksen rakentamiseen kaivattua joustavuutta tulevina vuosina, kun kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta saakka. Järjestelmän ominaisuuksia ja nyt syntynyttä tuotantoprosessia voidaan jatkossa hyödyntää, vaikka itse julkaisupohjien visuaalinen ilme muuttuisikin.
Outokumpu-konsernin verkkovuosikertomusta voi lukea internetissä tai käyttäjä voi halutessaan tulostaa siitä pdf-dokumentin offline-lukemista varten. Eskelisen mukaan jatkossa on tarkoitus tuottaa entistä enemmän vuorovaikutteisempia ja näyttävämpiä kokonaisuuksia Crasmanagerin ominaisuuksia hyödyntämällä.
”Ensi vuoden verkkopalvelussa tarkoituksenamme on panostaa entistä enemmän videoiden ja animaatioiden hyödyntämiseen. Myös vuorovaikutteisuudella on suurempi rooli tulevaisuudessa”, kertaa Eskelinen.
Sähköinen vuosikertomus sai hyvää palautetta sidosryhmiltä
Moni yritys miettii Outokummun IR-viestinnän tapaan, onko verkkovuosikertomus oikea tapa viestiä ja miten sidosryhmät ottavat tämän vastaan. Outokummun tapauksessa pelko oli turhaa. Palaute on ollut positiivista eri sidosryhmiltä. Vuosikertomuksen julkistamisen jälkeen sivustolla oli kävijäryntäys, mutta sittemmin kävijämäärä on pysynyt viikosta toiseen tasaisesti 2000–3000 kävijän välillä.
”Palaute on ollut erittäin myönteistä. Esimerkiksi yhtiökokouksessa omistajilta tuli erittäin hyvää palautetta, vaikka tietenkin erilainen lähestymistapa aina herättää hieman etukäteispelkoja. Verkon kautta voidaan palvella hyvin eri sidosryhmiä, mistä sivuston hyvät kävijämäärät ovat oivana osoituksena”, tiivistää Eskelinen.
Kerromme mielellämme lisää Crasmanagerista!



